Syrjäyttävätkö striimauspalvelut DVD-levyn?


Internet on muuttanut monia aikaisemmin yleisiä toimintatapoja, ja yksi merkittävin muutos koskee musiikin ja videoiden kuuntelua ja katselua. Nykyiset nopeat yhteydet yhdessä innovatiivisten streaming-tekniikoiden kanssa ovat nimittäin mahdollistaneet videoiden ja jopa kokonaisten elokuvien katselemisen suoraan internetistä.

Tunnetuimpia ilmaisia striimaus-palveluja ovat YouTube ja Vimeo, jotka soveltuvat lähinnä lyhyempien videoklippien katseluun. Näiden palvelujen ideana on se, että käyttäjät myös luovat palvelun sisällön lataamalla siihen omia videoitaan. Palveluun voikin kuka tahansa luoda helposti oman tunnuksen ja aloittaa oman videokanavan. Youtube täyttää tänä vuonna 10 vuotta, ja se on yksi internetin suosituimpia palveluja. Rinnalle on tullut myös Vimeo sekä muutama muu vastaava palvelu. Musiikkistriimauksen puolella suosittuja palveluja ovat puolestaan Spotify, Soundcloud ja Rdio.

Myös kokonaisia elokuvia on mahdollista katsella internetistä. Ja – toisin kuin voisi kuvitella – kuvan laatu on varsin hyvää. Vaikka käytettävissä olisi tavanomainen ADSL tai hitaampi langaton 3G-yhteys, ei videossa ole yleensä juurikaan havaittavissa mosaiikki-ilmiötä tai pätkimistä. Monet palvelut käyttävätkin sellaisia pakkausalgoritmeja ja muita menetelmiä, jotka optimoivat elokuvan hitaammallekin yhteydelle toimivaksi. Tällä hetkellä suosittuja elokuvien striimaus-palveluja ovat esim. Netflix ja kotimainen Elisan kotikatsomo.

Entä sitten varsinainen kysymys, syrjäyttävätkö striimaus-palvelut perinteiset DVD-levyt? Sitä ei tietenkään voi kukaan varmuudella tietää, mutta jo nyt on havaittavissa sellainen kehityssuunta, että tietyt käyttäjäryhmät ovat jättäneet (suhteellisen kalliit) DVD- ja Blu-ray-levyt kokonaan, ja katselevat elokuvia internetistä. Toisaalta jatkossakin varmasti löytyy käyttäjiä, jotka haluavat katsella elokuvansa fyysiseltä levyltä bittivirran sijaan, joten DVD-elokuville tulee varmasti löytymään tulevaisuudessakin oma, uskollinen käyttäjäkuntansa – aivan samoin kuin nykyään LP- ja CD-levyillekin.