DVD yleistyi 1990-2000-lukujen taitteessa, ja se oli ensimmäinen täysin digitaalinen videoformaatti, joka onnistui syrjäyttämään jo 1980-luvulla markkinoille tulleen VHS-kuvanauhan. DVD-levyillä oli toki useita digitaalisia edeltäjiä, kuten esimerkiksi video-CD, mutta ne eivät varsinaisesti yleistyneet muualla kuin tietokonekäytössä. DVD sen sijaan käytännössä korvasi VHS-kasetit muutamassa vuodessa.

Digitaalinen DVD käynnisti uuden aikakauden

Analogiseen VHS-teknologiaan verrattuna DVD laajensi elokuvien katselemista monilla uusilla ominaisuuksilla: mukaan tulivat interaktiiviset käyttäjävalikot, joista pystyi valitsemaan mm. erikielisiä tekstityksiä, siirtymään suoraan johonkin tiettyyn elokuvan kohtaukseen tai katselemaan vaikkapa niitä kohtauksia, jotka eivät päätyneet varsinaiseen elokuvaan. Lisäksi DVD toi digitaalisuutensa ansiosta mukanaan huomattavasti perinteistä videota terävämmän kuvanlaadun ja suuremman resoluution. DVD toi mukanaan kuitenkin myös ominaisuuksia, jotka eivät ilahduttaneet aivan jokaista. Yksi tällainen oli region-koodi, joka periaatteessa estää esim. amerikkalaisen levyn katselemisen eurooppalaisessa soittimessa.

Voidaan siis sanoa, että DVD mullisti elokuvien katselemisen monellakin tavalla. Pitkään VHS-nauhureissa oli kuitenkin vielä yksi merkittävä etu puolellaan: niillä pystyi nimittäin itse tallentamaan tv-ohjelmia ja elokuvia. Tämäkin seikka kuitenkin menetti pian merkityksensä, sillä myös tallentavat DVD-laitteet yleistyivät 2000-luvun alussa. DVD-asema yleistyi myös tietokoneissa, ja nykyään se on käytännössä korvannut vanhemman CD-aseman.

Blu-ray on tämän hetken markkinakuningas

DVD-teknologiallekin ilmaantui kuitenkin nopeasti kilpailija, nimittäin Blu-ray-levy. Sen nimi tulee sinisestä laser-valosta, jota levyasemassa käytetään. Sininen laser (tai tarkalleen ottaen violetti) on lyhytaaltoisempaa ja sen kohdistuspiste on huomattavasti perinteistä laseria pienempi, minkä ansiosta levylle pystytään tallettamaan paljon enemmän dataa kuin DVD-levylle. Tämä mahdollistaa Blu-ray -tekniikassa vielä DVD:täkin terävämmän ja tarkemman kuvan, niin sanotun HD- eli High Definition -videon, joka on paras yleisesti käytössä oleva tämän hetken videoformaatti.

Optisen levyn historia 1980-luvun CD-levystä nykyiseen Blu-ray-tekniikkaan kuvastaa myös hyvin tietotekniikan kehitystä ja tallennustilan kasvua yleisemminkin: Kun ensimmäiseen CD-levyyn mahtui dataa noin puolen gigan verran, ja DVD-levyyn (yksipuolinen ja yksikerroksinen) mahtuu noin 5 gigaa, niin Blu-ray-levylle tietoa mahtuu jopa 25 gigaa. Eräs merkittävä seikka optisissa levyissä on myös niiden ns. yhteensopivuus alaspäin: Useimmat DVD-asemat toistavat myös CD-levyjä, ja Blu-Ray-asemat DVD- ja CD-levyjä.